Vaasan Setlementtiyhdistyksen työntekijät saavat käyttää valitsemaansa liikuntaharrastukseen työaikaa. Täyttä työpäivää tekevät voivat käyttää liikuntaan 2 tuntia ja osa-aikaiset työntekijät 1 tunnin kuukaudessa.
Työntekijät saavat lisäksi vuodessa pienen summan e-passirahaa, jolla voi ostaa käyntikertoja esimerkiksi kuntosalille.
Monia eri liikuntalajeja harrastava Ville Toivonen liikkuisi varmasti ilman työnantajan tarjoamaa etuakin, mutta hän arvostaa sitä, että kuntoilemaan voi lähteä suoraan töistä.
”Olen laiska lähtemään uudelleen liikkeelle, jos menen ensin töistä kotiin. On hienoa, että työnantaja tarjoaa tällä tavalla mahdollisuuden lyhentää työpäivää kerran, pari kuukaudessa.”
Kaverit ovat tärkeitä Villen liikuntaharrastuksissa. Kun lenkille lähtemisestä on sopinut etukäteen kaverin kanssa, liikkeelle tulee varmasti lähdettyä.
”Korona-aikana rupesin kaverini kanssa juoksemaan, vaikka kumpikin meistä inhoaa juoksemista. Mutta kun osa saleista meni kiinni emmekä itsekään halunneet mennä isoihin ryhmiin, lenkille lähteminen tuntui vaivattomimmalta tavalta harrastaa liikuntaa.”
Juoksulenkit jatkuvat yhä, ja Ville osallistuu kaverinsa kanssa myös erilaisiin juoksutapahtumiin. Kilpaileminen – lähinnä kuitenkin omia aiempia aikojaan parantaen – antaa lisämotivaatiota juoksemiseen.
Ville harrastaa muun muassa kuntonyrkkeilyä, frisbeegolfia ja käy nostamassa rautaa salilla. Ville on innostunut myös suomalaisesta Mölkky-pelistä. Hän on harrastanut sitä seitsemisen vuotta. Villellä on mölkkykavereita ympäri Suomea, ja joukko kokoontuu silloin tällöin viettämään peliviikonloppua mökille jonnekin päin Suomea. Ensi kesänä Suomeen tulee lajin harrastajia eri puolilta maailmaa, kun Hyvinkäällä järjestetään Mölkyn MM-kisat.
Villen työpaikka Vaasan Setlementissä on Ristinummella, mielenterveyskuntoutujien asumispalveluyksikkö Kultanummessa. Ville valmistui viime keväänä sosionomiksi Vaasan ammattikorkeakoulusta.
Hän kuuli Setlementistä ensimmäisen kerran opiskelukaveriltaan, joka oli tehnyt Kultanummessa opintoihin kuuluvan harjoittelujakson. Ville on tehnyt Kultanummessa sijaisuuksia, ja on tällä hetkellä vanhempainvapaalla olevan työntekijän sijainen.
Ville oli aiemmin suunnitellut työskentelevänsä lasten ja nuorten parissa, ja hän on valmistunut myös nuoriso-ohjaajaksi ja työskennellyt mm. Hietalahden koulun erityisluokalla. Kokemukset Kultanummessa saivat Villen kuitenkin erikoistumaan sosionomiopinnoissa mielenterveys- ja päihdetyöhön.
”Viihdyn Kultanummessa hyvin, koska työyhteisö on tosi kiva. Olemme tiivis, mutta hyvin avoin porukka. Työkavereiden kanssa voi puhua muustakin kuin säästä. Voin luottaa työkavereihini.”
Villen pitää hyvänä asiana sitä, että Kultanummessa on ympäri vuoden sosiaali- ja terveydenhoitoalan opiskelijoita harjoittelujaksoilla.
”Se tuo tänne uusia ajatuksia ja näkökulmia.”
Ville arvostaa sitä, että työssä on mahdollisuus kehittyä ja työssä saa ottaa vastuuta. Jokaisella ohjaajalla on kaksi tai kolmekin asukasta, joiden omaohjaajina he toimivat.
Ville on esimerkiksi viime aikoina tehnyt kuntoutussuunnitelman taloon hiljattain muuttaneelle asukkaalle ja perehtynyt hänen elämäänsä. Kultanummen ohjaajat auttavat asukkaita hoitamaan esimerkiksi erilaisia viranomaisasiointeja.
Työ Kultanummessa on vuorotyötä, ja töitä tehdään myös viikonloppuisin. Asukkaille on tarjolla henkilökunnan tukea ja ohjausta joka päivä kello 7-21.